Mittoja ja minuutta mietiskellen

Mittoja tältä viikolta:

Pituus 160cm

Paino 58.8kg

BMI 23 (normaali paino)

Rasvaprosentti 26.0% (normaali 18-23%) -0.7% edellisestä mittauksesta

Lihasten osuus 35.0% (normaali 34-39%) +0.3% edellisestä mittauksesta

Kehon nestepitoisuus 53.4 (hyvä 45-60%)

Luumassa 7kg (ei mitään hyväksyttyä ohjeistusta eikä suositusta)
Mitat yhteensä 412,5cm

Lomailu teki hallaa ruokaremontilleni. Otin lomalla tosiaan iisimmin, oikeastaan vallan täysin repsahdin. Tuli puputettua leipää (johon en muutoin enää koske muussa kuin näkkileivän muodossa) ja muitakin hiilareita ihan kaksin käsin! Ja nyt taas sokerinhimo on valloillaan.

Tästä aiheesta olemme jutelleet ystäväni kanssa monesti, emmekä kuitenkaan ole päässeet mihinkään tulokseen. Onko parempi olla täysin ilman herkkuja vai sallia itselleen silloin tällöin hieman hyvyyksiä? Ostaa suklaapatukka suklaalevyn sijaan ja nauttia siitä hyvällä omalla tunnolla? Ja pitäisikö isotkin repsahdukset vain antaa itselleen anteeksi ja jatkaa normaalia arkea asiaa sen enempää murehtimatta? Vai pitäisikö itsekuri saattaa sille tasolle ettei niitä repsahduksia yksinkertaisesti vain tulisi?

Itselläni on syömishäiriötaustaa. En ole koskaan ollut kävelevä luuranko, mutta epäilemättä suhteellisen hoikassa kunnossa kuitenkin. Niiltä ajoilta ei ole juurikaan valokuvia (onneksi, enkä niitä julkaisisikaan vaikka olisikin), mutta kaikki tunnetilat ja ajatukset ovat yhä tuoreessa muistissa. Alimmillaan painoni on ollut 40 kilon tietämissä, vanhan luokkatoverini arvion mukaan jopa alle sen.
Syömishäiriöt ovat kuitenkin mielenterveydenhäiriöitä. Niissä on kyse psyykkisestä pahoinvoinnista ja sen aiheuttamista fysiologisista muutoksista ja käyttäytymisoireista.

Painonhallinta on minulle siksi hieman haastavaa. Tiedän pystyväni nopeaan painonpudotukseen, mutta juuri tämän taustani vuoksi haluan tehdä sen mieluummin hitaasti ja oikein. Ja TERVEELLISESTI!
Ilman syömättömyyttä, oksentelua tai ahmimista.
Koska henkinen puoleni on nykyään kunnossa, pidän riskinä lähinnä vanhoihin käyttäytymismalleihin palaamista. Tiedättehän? Aivan terveetkin ihmiset ovat vuosien saatossa saattaneet muodostaa itselleen tiettyjä ei-toivottuja rutiineja, kuten tunnesyömisen. Ja niistä pahoista tavoista on vaikea päästä eroon.

Kehonkuvani on vieläkin hieman vääristynyt. Koen itseni suureksi, mutta olen silti kauhistunut siitä kuinka suuri todellisuudessa olen. Tiedän etten ole ylipainoinen tai sen suurempi kuin muutkaan keskivertoihmiset, mutta koen että minun pitäisi olla pienempi. Olen liian liian suuri ollakseni minä.
Vaikka todellisuudessa olen kokoa S tai M, niin silti olen yrittänyt joskus vieläkin ahtautua kokoon XS. Jokin aika sitten myin vihdoin pois ison kasan pieniä vaatteitani, joita olen säilyttänyt kaapissani turhaan vuosikausia. Jossain tämän ulkokuoren alla on kuitenkin se pienempi, todellinen minä. Olen siis henkisesti hoikka ;) En kuitenkaan koskaan enää kokoa XS. 

Maatuskat lainattu Tarravimmalta

Sitä minä-tyyppiä olen etsimässä! En haaveile enää laihuudesta tai siitä, että olisin siro ja hento keijukainen. Mutta en kyllä äärimmäisestä lihaksikkuudestakaan :) Haaveilen siitä, että saavuttaisin sellaisen olotilan ja koon, jossa minun olisi hyvä olla. Jossa olisin sopiva. Ja mielellään timmimpi.

Aika näyttää mitkä mitat ja muodot ovat minulle ne oikeat. Mutta ainakin ne pysyvät terveyssuositusten rajoissa.  :)